Artikkeli 6/7, alun perin ilmestynyt Bitter Winter -verkkolehdessä 2.9.2022.
https://bitterwinter.org/the-abe-assassination-the-word-cult-is-a-tool-for-discrimination/
Massimo Introvigne
“Yhdistymiskirkon vastaiset kampanjat Japanissa ovat tuore esimerkki siitä, miten epäsuosiossa olevia uskonnollisia vähemmistöjä syrjitään leimaamalla ne ”lahkoiksi”.”
Kun Japanin pääministeri Shinzō Abe vieraili Vatikaanissa 6. kesäkuuta 2014, hän lahjoitti paavi Franciscukselle kopion 1600-luvun japanilaisesta ”taikapeilistä”. Ensisilmäyksellä peili ei vaikuta mitenkään tavallisuudesta poikkeavalta, mutta kun auringonvalo osuu siihen, heijastuksessa näkyy Jeesuksen kuva. 1600-luvun Japanissa kristittyjen oli käytettävä tällaisia peilejä, koska kristinuskoon liittyvien kuvien tai symbolien hallussapidosta tuomittiin kuolemaan. Vierailunsa aikana pääministeri pyysi katoliselta kirkolta anteeksi niiden yli 5 000 katolisen kuolemaa, jotka saivat surmansa kristittyjen vainoissa Japanissa. Monet kuolemaan tuomituista ristiinnaulittiin. Vaikka kristittyjen vainot painottuivat 1500- ja 1600-luvuille, vielä vuonna 1829 Osakassa kolme naista ja kolme miestä kuljetettiin kaupungin halki ristiinnaulittaviksi, koska he kuuluivat ”pahaan lahkoon” eli kristinuskoon (siitä ei ole varmuutta, oliko kyse oikeasti kristityistä). Teloitettaviksi joutuneiden väitettiin käyttäneen mustaa magiaa uusien seuraajien houkuttelemiseksi.
Aben anteeksipyyntö oli tervetullut, vaikka kyseiset kauheudet tuntuvatkin kuuluvan kaukaiseen menneisyyteen. Mutta pitääkö tämä vaikutelma paikkansa? Muun muassa tutkijat James T. Richardson ja Junqing Wu ovat todenneet, että paljoakaan ei ole muuttunut niistä ajoista, kun länsimaissa poltettiin noitia ja keisarillisessa Kiinassa ja Japanissa vainottiin verisesti ”pahoja lahkoja”. Ainoa ero on se, että mustan magian sijaan lahkojen katsotaan käyttävän ei-yliluonnollista ”aivopesua” seuraajiensa lumoamiseen. Tämä pseudotieteellinen käsite viittaa mystisiin psykologisiin tekniikoihin, joilla lahkojen oletetaan manipuloivan seuraajiaan.
On ironista, että juuri Shinzō Abe oli pyytänyt anteeksi sitä, että kristittyjä oli vainottu Japanissa mustaa magiaa harjoittavana ”pahana lahkona”. Aben kuolemaa on nimittäin käytetty verukkeena leimata Yhdistymiskirkko (viralliselta nimeltään Perheiden maailmanrauhanjärjestö) juuri tällaiseksi vaaralliseksi lahkoksi, joka huijaa itselleen lahjoituksia aivopesemällä seuraajansa. Lisäksi on esitetty, että Yhdistymiskirkon ohella myös muiden ”lahkojen” toimintaa olisi rajoitettava.
Kaikki tämä perustuu kieroutuneeseen logiikkaan, jonka lähtökohtana on se, että Aben ampunut Tetsuya Yamagami vihasi Yhdistymiskirkkoa. Yamagamin äiti oli joutunut talousvaikeuksiin tehtyään kirkolle suurikokoisia lahjoituksia 20 vuotta sitten. Tästä syystä Yamagami halusi rangaista Abea, joka oli osallistunut Yhdistymiskirkkoon yhteydessä olevan kansalaisjärjestön tapahtumiin videotervehdyksellä ja lähettämällään viestillä. Sen sijaan, että murhasta olisi syytetty itse tekijää tai mahdollisesti häntä yllyttäneitä Yhdistymiskirkon vastaisia vihakampanjoita, syy vieritettiin uhrien eli Aben ja Yhdistymiskirkon niskoille. Tällaisesta toiminnasta ovat järki ja oikeudenmukaisuus kaukana.
Mutta mitä ”lahkolla” oikeastaan tarkoitetaan? Valtaosa uskontotieteilijöistä on sitä mieltä, että lahkoja ei ole olemassakaan. ”Lahko” on vain leima, joka uskonnollisiin liikkeisiin lyödään, jos ne jostain syystä eivät miellytä voimakkaita lobbausryhmiä. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut. 1900-luvun alun sosiologiassa sanalla ”lahko” (englanniksi cult ja monissa muissa kielissä latinan secta-sanaan pohjautuva termi, kuten ranskan secte) oli hyvin tarkkarajainen merkitys. Termillä viitattiin nuoriin uskontoihin, joissa joko kaikki tai lähes kaikki jäsenet olivat liittyneet uskontoon aikuisiällä sen sijaan, että olisivat kuuluneet uskonyhteisöön syntymästään asti. Varhaisten sosiologien mukaan Jeesus ja opetuslapset muodostivat lahkon, koska kukaan heistä ei ollut syntynyt kristityksi vaan he olivat uuden uskon omaksuneita juutalaisia. Muutaman vuosisadan kuluttua syntyperäisten kristittyjen määrä ylitti uskoon kääntyneiden määrän ja kristinusko kehittyi lahkosta vakiintuneeksi uskonnoksi. Suurin osa 1900-luvun alun sosiologeista oli itsekin kristittyjä, eikä sanaa ”lahko” selvästikään käytetty millään lailla kielteisessä merkityksessä.
1900-luvun kuluessa sanaa alettiin kuitenkin enenevissä määrin käyttää myös hyvin toisenlaisessa merkityksessä. Ensiaskeleitaan ottavalla kriminologian alalla ”lahkolla” tarkoitettiin uskonnollista ryhmää, joka järjestelmällisesti syyllistyi rikoksiin tai joka todennäköisesti syyllistyisi niihin tulevaisuudessa. Kun sanaa ”lahko” käytetään tässä merkityksessä, se muistuttaa keisarillisessa Japanissa käytettyä ilmaisua ”paha lahko”, jonka varjolla kristittyjä vainottiin ja ristiinnaulittiin. Uuteen käyttötarkoitukseen liittyi myös sekaannuksen vaara. Jos sosiologilta olisi 1960-luvulla kysytty, muodostivatko Jeesus ja opetuslapset lahkon, perinteisen sosiologisen luokittelun mukaan vastaus oli kyllä. Sosiologin vastaus olisi kuitenkin voitu ymmärtää väärin, sillä kriminologian alan mukainen käyttö oli yleistymässä mediassa. Haastateltava olisi siis voinut saada kritiikkiä siitä, että oli leimannut ensimmäiset kristityt rikollisiksi.
Kaikki tämä johti siihen, että viimeistään 1980-luvulla kansainvälisellä uskontotieteen kentällä luovuttiin sanan ”lahko” käytöstä sen aiemmassa merkityksessä. Johtohahmona tässä muutoksessa oli brittiläinen sosiologi Eileen Barker. Uusista uskonnollisista ryhmistä, jotka koostuivat pääasiassa ensimmäisen sukupolven käännynnäisistä, alettiin puhua ”uususkontoina” tai ”uusina uskonnollisina liikkeinä”. Uskontotieteilijät olivat tietoisia termin ”lahko” käytöstä kriminologian alalla, eivätkä he kieltäneet sellaisten ryhmien olemassaoloa, jotka säännöllisesti syyllistyivät rikoksiin uskonnon nimissä. Uusien uskonnollisten liikkeiden lisäksi tällaisia ryhmiä löytyy myös perinteisten uskontojen piiristä (esim. katolisten pedofiilipappien verkostot, islamistiterroristit). Näihin ryhmiin viittaamiseksi tutkijat alkoivat käyttää uusia ilmaisuja, koska ”lahko” olisi vain aiheuttanut sekaannusta. Yksi näistä ilmaisuista on allekirjoittaneen ehdottama ”rikolliset uskonnolliset liikkeet”.
Rikolliset uskonnolliset liikkeet ovat ryhmiä, jotka järjestelmällisesti syyllistyvät rikoksiin tai ainakin yllyttävät seuraajiaan tekemään rikoksia. Näissä tapauksissa on kyse ns. tavanomaisista rikoksista: väkivaltarikoksista, raiskauksista, lasten hyväksikäytöstä tai murhista. 1960-luvun lopusta lähtien lahkoja vastustavat ”antikulttiaktivistit” ovat vaatineet lahkojen toiminnan rajoittamista. Sen sijaan, että uskonnollisten ryhmien olisi katsottu syyllistyneen tavallisiin rikoksiin, kuten murhiin tai seksuaaliseen hyväksikäyttöön, niitä syytettiin kuvitteellisesta rikoksesta eli ihmisten aivopesemisestä. Terminä ”aivopesu” juontaa juureensa kylmän sodan aikaan, jolloin CIA käytti sitä viitatessaan mystisiin tekniikoihin, joita Maon Kiinan ja Neuvostoliiton väitettiin käyttävän kansalaistensa manipuloimiseen. Oletus oli, että näillä tekniikoilla pystyi käännyttämään rivikansalaisia kommunisteiksi lähes käden käänteessä. Myöhemmin termiä alettiin käyttää lahkojen yhteydessä. 1990-luvulle tultaessa uskontotieteilijät olivat todistaneet, että ”aivopesu” oli pseudotieteellinen myytti, jota käytettiin oikeuttamaan tiettyjen ryhmien syrjintä. Muun muassa Yhdysvaltain tuomioistuimissa termiä ei enää käytetä.
Japanissa Shinzō Aben murha on antanut lisäpuhtia niille Yhdistymiskirkon vastustajille, jotka väittävät kirkon aivopesevän jäseniään ja joiden mukaan ”pahat lahkot” hankkivat uusia jäseniä ja lahjoittajia psykologisella manipuloinnilla, toisin kuin ”hyvät uskonnot”. Toisin kuin Euroopan noitavainoissa tai Japanissa toteutetuissa kristittyjen vainoissa, joita Abe pyysi katoliselta kirkolta anteeksi, lahkoja ei enää syytetä mustan magian käytöstä vaan ei-yliluonnollisesta aivopesusta. Se ei kuitenkaan ole muuttunut, että syytökset ovat johtaneet syytettynä olevien henkilöiden epäinhimillistämiseen, syrjintään ja vainoamiseen. Tällä hetkellä vainojen kohteena on Yhdistymiskirkko. Tulevaisuudessa syyttävä sormi voi kuitenkin osoittaa mihin tahansa uskonnolliseen liikkeeseen. Riittää, että liikettä vastustavalla lobbausryhmällä on tarpeeksi valtaa saada media leimaamaan liike ”lahkoksi”.
