Perheiden maailmanrauhanjärjestön taustaa
15-vuotiaana korealainen Sun Myung Moon sai ilmestyksessä kutsumuksen Jeesukselta. Sitä seuranneiden vuosien ajan hänelle valkeni useita taivaallisia saloja rukoilun, pyhien tekstien tutkiskelun ja ilmestysten kautta. Hänen löytämänsä ”uusi totuus” koottiin sittemmin Taivaallisiin periaatteisiin. Sun Myung Moon aloitti julkisen lähetystyönsä Pohjois-Koreassa vuonna 1946 ja vuonna 1954 hän perusti Soulissa Kristinuskon yhdistämisseuran (Holy Spirit Association for the Unification of World Christianity), joka myöhemmin tuli tunnetuksi Yhdistymiskirkkona.
Vuonna 1958 ensimmäiset Yhdistymiskirkon lähetyssaarnaajat matkustivat Japaniin ja sitä seuraavana vuonna Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloista Sun Myung Moonin opetukset levisivät Eurooppaan 1960-luvun lopulla ja ympäri maailmaa 1970-luvun puoliväliin mennessä. 1980-luvulla maailmanlaajuinen Yhdistymisliike keskittyi vastustamaan leviävää marxismia ja kommunismia. 90-luvun alussa, Neuvostoliiton romahdettua ja Moonin opetusten saavutettua Venäjän ja muut Itä-Euroopan maat, liikkeen painopiste alkoi siirtyä uskonnon ja perhearvojen rappeutumisen estämiseen länsimaissa.
Sun Myung Moon ja hänen vaimonsa Hak Ja Han perustivat Perheiden maailmanrauhanjärjestön (FFWPU) vuonna 1996 viemään Yhdistymiskirkon ja vuonna 1954 perustetun Kristinuskon yhdistämisseuran toiminnan uudelle tasolle.
Tänä päivänä Perheiden maailmanrauhanjärjestössä arvioidaan olevan maailmanlaajuisesti satojatuhansia jäseniä, joista suuri osa on Etelä-Koreassa ja Japanissa. Maailmanlaajuisen Perheiden maailmanrauhanjärjestön sekä koko Yhdistymisliikkeen johtajana toimii Hak Ja Han miehensä kuoltua v. 2012. Yhdistymisliike on aktiivinen useilla aloilla kuten kulttuurissa, uskonnossa, koulutuksessa, politiikassa, mediassa, urheilussa ja teknologian kehittämisessä.
Perheiden maailmanrauhanjärjestön lisäksi on perustettu muitakin järjestöjä, joista kukin keskittyy luomaan rauhaa omalla tavallaan. Vuonna 1992 Hak Ja Han Moon perusti Naisten maailmanrauhanjärjestön vahvistamaan naisten asemaa tasa-arvoisen ja rauhanomaisen yhteiskunnan luomisessa. Middle East Peace Initiative (MEPI) sai alkunsa vuonna 2003 Israelin ja Palestiinan välisten kärjistyneiden väkivaltaisuuksien aikana. Se tarjosi rauhaa edistävää toimintaa uskontojenvälisistä pyhiinvaelluksista tiedotuskiertueisiin ja yhteiskunnallisten johtajien välisestä dialogista ruohonjuuritason tapaamisiin. Vuonna 2005 Sun Myung Moon perusti Maailmanrauhanjärjestön (Universal Peace Federation, UPF) luomaan maailmanlaajuisen uskontojen, politiikan, tieteen, median sekä kansalaisjärjestöjen johtajien verkoston, joka voi edesauttaa rauhaa ja inhimillistä kehitystä.